Henrikssonin kartta
Taidehallin näyttelyssä ”Import-Export” (16.1.–28.2.2010) on Minna L. Henrikssonin teos, seinälle piirretty kartta Helsinkiläisestä taidemaailmasta, keskiössä Kiasma – joka ei ole ainoastaan Helsinkiläisen, vaan koko Suomen taidekentän oletettu keskus. Oletettavasti kuva on vallan verkoston kuvausta ja sen kritiikkiä. Haluan kirjoittaa tästä yksittäisestä työstä sen vuoksi, että se nostaa esiin tärkeän kysymyksen vallasta ja vallankäytöstä taiteen ja kulttuurituotannon sisällä. Sen vuoksi haluankin suhtautua teokseen myös kriittisesti. Piirros on Henrikssonin oma, subjektiivinen näkemys. Vastaavia antropologisia tai sosiologisia, kontekstualisoivia karttoja on tuotettu useita nykytaiteen kontekstissa ja Henrikssonkin on vastaavia karttoja tehnyt Ljubljanasta, Zagrebista ja Istanbulista.
Kartta on ongelmallinen tai oikeastaan se tuo esiin kartoituksen ongelmallisuuden. Kartassa on instituutioita tai yksittäisiä henkilöitä ja heidän välilleen piirrettyjä viivoja, jotka kuvaavat heidän välisiä suhteitaan. Sen lisäksi on kirjoitusta, jossa on kuultuja tarinoita tai keskusteluja, joiden kautta käy esille henkilöiden väliset ja joskus aika tulehtuneet suhteet. Silti, ainakin avajaisissa näytti siltä, että sen suurempaa närää kartta ei herättänyt, vaan jopa päinvastoin. Tässä on mielestäni vallan kritiikin ongelma. Kartta kuvaa Helsinkiläistä taiteeseen liittyvän vallankäytön ja -halun keskiötä, ja moni haluaisi nähdä itsensä tässä kartassa, jotta hänen suhteensa siihen ja tuohon tekijään olisi huomioitu – vaikka suhde olisikin ontuva tai jopa vihamielinen. Näin valta tulee esiin jonakin muuna kuin kritiikin kohteena, ja paremminkin ravintona ja koko toiminnan lähteenä. Vallankäytön halu on se syy miksi koko kyseinen verkosto on olemassa. Vastaava ilmiö on näkyvissä iltapäivälehdissä ja Seiskassa – kyynistyneissä vallan muodostelmissa. Onko tässä kartassa kyse vallanhalun ja -käytön kuvasta, vai seiskalehden tapaisesta taiteen eliitin juoruilusta?
Toinen kysymykseni on yksinkertainen. Miksi nämä ihmiset? Onko tämä todellinen Helsingin taideyhteisö vai onko kyse pelkästään äärimmäisen subjektiivisesta näkemyksestä? Toisenlaisen suhdeverkoston omaava, esimerkiksi eri ikäpolven taiteilija tekisi toisen kartan. Kartasta puuttuu tällöin syvyys, joka on jälleen omiaan tukemaan erityisen vallan kuvaa. Kartta kertoo: Nämä ihmiset ovat tärkeitä. Tämä johtaa myös kysymykseen, tulisiko kartan tekijän, eli Henrikssonin oma näkökulma, suhteet ja mieltymykset näkyä selkeämmin? Kuten antropologi, joka tutkiessaan vierasta heimoyhteisöä ei voi enää pitää omia olettamuksiaan ja mieltymyksiään salassa, sillä niiden esiintuominen tai salaaminen on poliittinen teko ja pimitettyä vallankäyttöä. Voidaan tietenkin sanoa, että teos on Henrikssonin nimellä, ja tätä kautta hän nimeää oman näkökulmansa, mutta mielestäni tämä ei ole riittävä argumentti. Ehkä ongelma on siinä, että aikaisemmissa piirroksissaan taiteilija on ollut vierailija jossakin yhteisössä, mutta nyt hän tutkii omaa yhteisöään ja samalla omia henkilökohtaisia suhteitaan. Suhde yhteisöön on pakostakin värittynyt ja näkymä tietystä kulmasta, mutta pyrkiessään jonkinlaiseen objektiivisuuteen, tulee suhteiden verkoston kuvasta ontuva. Kartta pyrkii verhoutumaan objektiivisuuden taakse, sitä kuitenkaan selkeästi olematta.
Oma tulkintani teoksesta on tietenkin myös kovin värittynyt: piirroksesta, joka on subjektiivinen tulkinta. Se on eräs hetkellinen näkymä muutaman kuukauden ajalta. Tulkitsen työtä tahallaankin väärin, koska odotin jotakin muuta kuin ihmissuhdeverkostoa. Henkilökohtaiset suhteet ovat valtasuhteita, etenkin kun niiden kautta päätetään asioista – vaikka hyvin epärealistisen idealistisissa mielissä näin ei tulisi tapahtua vaan päätökset tulisi tehdä objektiivisin perustein. Ehkä juuri tästä syystä olisi mielelläni nähnyt poliitisen vallan – ja pääoman – suhteet piirroksessa selkeämmin. Ei niinkään etsien ihmisten mieltymysteen perustuvia sattumanvaraisia arvostuksia, vaan taloudellisen ja poliittisen vallan arbitraarisuuden. Vallan käytännöt ovat arbitraarista, mutta samalla valta luo muodostelman, jossa vallan käyttäjät ovat vaihdettavissa. Tällöin valta muodostelmana tuottaa itsessään tietylaisia vallankäytön ja vallanhalun muotoja, henkilökohtaisten mieltymysten ulkopuolella. Vallankäyttäjät ovat sattumanvaraisia ja vaihdettavissa, mutta heidän poliittiset sitoutumisensa eivät sitä ole, kulttuurituotanto on sitoutuneena laajempaan poliittiseen agendaan.
Tärkeä tulkinta henkilökohtaisen vallankäytön suhteista suomalaisen nykytaiteen kentällä.
Leave your response!
You must be logged in to post a comment.