Rolling R ja 33 1/3 Sch/minute
Rijksakademie van Beeldende Kunsten, Amsterdam
Muita tapahtumia mm. Rotterdamissa.
Molemmat esitykset ovat ääniperformansseja, joissa esiintyjän ääni vaikuttaa
kehon liikkeeseen, sekä päinvastoin. Lähtökohtina ovat äänteet R sekä S, niiden
variaatiot. Näiden foneettisten konseptien ja kehon lisäksi kolmantena elementtinä on
äänen vahvistamisen ja muokkaamisen tekniikka, eli mikrofoni, vahvistin ja kaiuttimet.
Karsimalla esitys näihin kolmeen pääelementtiin, pyritään eroon esityksen
narratiivisudesta: tarinasta, sanomasta, tms. Se mikä on, näkyy, kuuluu ja tuntuu.
Esitykset ovat lyhyitä, noin viisi minuuttia. Katsojalle ei jää mahdollisuutta “syventyä”
esitykseen, etsiä merkityksiä, paitsi jälkikäteen muistikuvan perusteella.
Esiintyjä pyörii yleisöä kohden ja heitä vasten, jälleen pyörien poispäin kunnes osuu
seinään tai muuhun tukevaan esteeseen. Hän pörisee erilaisia R-äänteen
variaatioita mikrofoniin. Esiintyjä pomppii tasajalkaa kolmen jalustamikrofonin edessä,
päästellen suhuäänteitä tasaiseen rytmiin. Äänne on muistuma vinyylilevyn
paikalleenjäävästä suhahduksesta, 33 kierrosta minuutissa. Kuten mikrofonikin,
levysoitin viittaa populaarikulttuuriin, viihdyttämiseen ja populaariin itseilmaisuun.
Tuntuu kuitenkin, ettei tekijä näillä kahdella esityksellä ilmaise mitään, ja
viihdyttäminenkin on jollain tavalla kummallista.
Jokainen performanssi määrittää performanssi-käsitteen uudelleen, aivan kuten
kirjakin määrittää uudelleen kirjan käsitteen. Toimiessa vähillä elementeillä on
mahdollista tuoda esille itse esittäminen, teko ja teon välineet. On kielellinen konsepti,
joka aiheuttaa teon, ja uudelleenmäärittää kielen. Teko tarvitsee tekijän, eli kehon,
joka ei ole orjuutettuna, vaan edelleen vaikuttaa teon suuntaan: keholla on mieli.
Välittäjäksi tarvitaan myös äänne ja tälle aines, eli sähköinen tila – mikrofonit,
kaapelit, kaiuttimet, jne. – joka sisältyy esitystilaan kanssa. Tässä tilassa esiintyjän
kehon kanssa ovat samanaikaisesti katsojat, kuulijat tai kokijat – riippuen heidän
asenteestaan – jotka vastaanottavat edellä analysoidun rypäleen, eli performanssin.
Heillä on mahdollisuus vaikuttaa performoidun tapahtuman koostumukseen esimerkiksi
kieltäytymällä liikkumasta esiintyjän törmäillessä heihin.
Esitystilanne on vallankäytön hierarkinen näyttämö, mutta se myös mahdollistaa
hetkellä olemisen – se ei kertaudu, uusiudu. Poliittisen tilan lisäksi jotakin hetkellistä
tapahtuu. Nämä mainitut asiat ovat esityksenteon kiinnostuksen kohteeni, niiden
konventiot ja mahdollisuudet. Hetkellisyys mahdollistaa teon olemuksen ilmenemisen.
Rolling R ja 33 1/3 Sch/minute
Rijksakademie van Beeldende Kunsten, Amsterdam
Muita tapahtumia mm. Rotterdamissa.
Molemmat esitykset ovat ääniperformansseja, joissa esiintyjän ääni vaikuttaa
kehon liikkeeseen, sekä päinvastoin. Lähtökohtina ovat äänteet R sekä S, niiden
variaatiot. Näiden foneettisten konseptien ja kehon lisäksi kolmantena elementtinä on
äänen vahvistamisen ja muokkaamisen tekniikka, eli mikrofoni, vahvistin ja kaiuttimet.
Karsimalla esitys näihin kolmeen pääelementtiin, pyritään eroon esityksen
narratiivisudesta: tarinasta, sanomasta, tms. Se mikä on, näkyy, kuuluu ja tuntuu.
Esitykset ovat lyhyitä, noin viisi minuuttia. Katsojalle ei jää mahdollisuutta “syventyä”
esitykseen, etsiä merkityksiä, paitsi jälkikäteen muistikuvan perusteella.
Esiintyjä pyörii yleisöä kohden ja heitä vasten, jälleen pyörien poispäin kunnes osuu
seinään tai muuhun tukevaan esteeseen. Hän pörisee erilaisia R-äänteen
variaatioita mikrofoniin. Esiintyjä pomppii tasajalkaa kolmen jalustamikrofonin edessä,
päästellen suhuäänteitä tasaiseen rytmiin. Äänne on muistuma vinyylilevyn
paikalleenjäävästä suhahduksesta, 33 kierrosta minuutissa. Kuten mikrofonikin,
levysoitin viittaa populaarikulttuuriin, viihdyttämiseen ja populaariin itseilmaisuun.
Tuntuu kuitenkin, ettei tekijä näillä kahdella esityksellä ilmaise mitään, ja
viihdyttäminenkin on jollain tavalla kummallista.
Jokainen performanssi määrittää performanssi-käsitteen uudelleen, aivan kuten
kirjakin määrittää uudelleen kirjan käsitteen. Toimiessa vähillä elementeillä on
mahdollista tuoda esille itse esittäminen, teko ja teon välineet. On kielellinen konsepti,
joka aiheuttaa teon, ja uudelleenmäärittää kielen. Teko tarvitsee tekijän, eli kehon,
joka ei ole orjuutettuna, vaan edelleen vaikuttaa teon suuntaan: keholla on mieli.
Välittäjäksi tarvitaan myös äänne ja tälle aines, eli sähköinen tila – mikrofonit,
kaapelit, kaiuttimet, jne. – joka sisältyy esitystilaan kanssa. Tässä tilassa esiintyjän
kehon kanssa ovat samanaikaisesti katsojat, kuulijat tai kokijat – riippuen heidän
asenteestaan – jotka vastaanottavat edellä analysoidun rypäleen, eli performanssin.
Heillä on mahdollisuus vaikuttaa performoidun tapahtuman koostumukseen esimerkiksi
kieltäytymällä liikkumasta esiintyjän törmäillessä heihin.
Esitystilanne on vallankäytön hierarkinen näyttämö, mutta se myös mahdollistaa
hetkellä olemisen – se ei kertaudu, uusiudu. Poliittisen tilan lisäksi jotakin hetkellistä
tapahtuu. Nämä mainitut asiat ovat esityksenteon kiinnostuksen kohteeni, niiden
konventiot ja mahdollisuudet. Hetkellisyys mahdollistaa teon olemuksen ilmenemisen.
Share on Facebook
Tweet This Post
